Tänä viikonloppuna jouduin tilanteeseen, mikä pisti miettimään ja puntaroimaan mikä on oikein ja mikä väärin.

Lasten isä lähti festaroimaan ja mulla sattui olemaan työvuorot. Mummu oli kans humputtelemassa... eikä oikein muita ole, ketä pyytäisi lapsenvahdiksi. Siskolta ei voi apua pyytää ja kylän nuorilla on viikonloppusin muutakin puuhaa, kun herätä ennen 7 vahtimaan lapsia.
Niinpä sitten kysyin lapsilta, miltä niistä tuntuis olla kotona kolmestaan. Sanoivat pärjäävänsä kyllä. Onhan olemassaa puhelimet, millä soittaa jos hätä tulee. Lupasin hakea Juipin mukaan töihin jos tarve vaatii. Lauantain Juippi ja Eppu oli kahdestaan, kun Nuppu oli kaverin luona yötä. Tänään olivat kolmestaan. Hienosti meni molemmat päivät. Eivät soitelleet turhia puheluita, ei riitoja, ei vahinkoja. Huh!

Mutta kyllä mä mietin, että onko se oikein? Oonko vastuuton äiti, kun jätän lapseni tuollein päikseen? Vaikka omat lapseni tunnen, niin eihän sitä toki koskaan tiedä mitä ne saa päähänsä. Kielsin menemästä ulos... julmaa tai ei, mutta vahinkojen välttämiseksi. Sanoin, että kerrankin saavat tuijottaa telkkaria vaikka koko päivän.

Kissa asiat on kovasti pyöriny mielessä. Mellakka ei vieläkään ole kotiutunut ja mulla on ihan hirvee kissakuume. Kaverilla olisi pentuja vailla kotia. Oijoijoi! Siskon kissa kaipaisi myös kotia. Voinhan mä ottaa ne kaikki meille?

Jos mun hautajaisissa soitetaan Mokoman - Marras
http://www.youtube.com/watch?v=nJFGhQc7A_o
Niin häissä soitetaan sitten Olavin - Kaiken jälkeen olet kaunis
http://www.youtube.com/watch?v=CaEOpIjeduk